
Säätila on täysin muuttunut, lämpötila on yli +30. Ei ihan optimaalista tiineelle nartulle!
Säätila on täysin muuttunut, lämpötila on yli +30. Ei ihan optimaalista tiineelle nartulle!
Suomen kesä on kyllä nyt parhaimmillaan. Jo +29, eikä ole vielä edes puolipäivä. Teen parhaani, että Seralla olisi mahdollisimman mukavaa.
Photobomber Eino ei voinut vastustaa ja änkesi mukaan Seran kuvaan! Viime yö oli lämpötilan puolesta siedettävä, kiitos illan lyhyen sateen. Tein myös jättimäisiä jääkuutioita cooleriin. Asuminen vanhassa talossa ilman koneellista ilmanvaihtoa tai saati ilmastointia saa ihmisen melko kekseliääksi jäähdytyksen suhteen 😀
Aloin mittailemaan Seran lämpöjä eilen. Toistaiseksi lämmöissä ei ole mitään synnytyksen käynnistymiseen viittavaa.
Pentulaatikko on ollut paikoillan jo viikon ja Sera viettää siellä enemmän ja enemmän aikaan. Kuvassa on tosin Eino, joka suunnittelee jälleen yhteishuoltajuutta ja isäpuolen roolia 😀
Huh, lämmintä pitelee edelleen. Viime yö oli aika levoton. Synnytys alkaa olla nyt lähellä. Päästäänkö maanantaihin asti?
Pennut ovat syntyneet! Pentuja syntyi 10, mutta valitettavasti 3 kuolleena. Yksi poika ja kuusi tyttöä voivat hyvin <3
Pennut on jo viikon vanhoja ja kaikki on hyvin. Sera on erinomainen emo, ja pitää pennuistaan huolta kuten kuuluukin. Pennut ovat enemmän tai vähemmän tuplanneet syntymäpainonsa. Pentujen rytmi on mallia eat – sleep – repeat <3
Tänään oli aika leikata pentujen kynnet ekan kerran. Kaikki meni sujuvasti ja nyt on kynnet jiirissä hetken. Toivottavasti kynnet raapii nyt Seraa vähän vähemmän.
Pennut on nyt melkein 2-viikkoisia. Meillä on ollut aika rauhallinen viikko, on niin lämmin keli että koiratkin vaan laiskottelee. Pennut ovat nyt avanneet silmänsä, ja kuulevatkin jo.