
Seuraava pentueemme on suunnitteilla kesälle 2024. Tutustu pentueeseen tarkemmin pentueen omalla sivulla. Tutustuthan odotellessa myös aiempiin pentueisiimme 1st Edition, 2nd Edition, 3rd Edition ja 4th Edition.
Pentu meiltä?
Pennut rekisteröidään Suomen Kennelliittoon ja ne luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina ja useaan kertaan madotettuina. Pennun mukana saat kirjalliset hoito-, ruokinta- ja “käyttöohjeet”, pentupakkauksen sisältäen pennun luonani syömää ruokaa ensimmäisiksi päiviksi, leluja, pannan ja hihnan sekä elinikäisen kasvattajan tuen.
Toivomme löytävämme pennuille aktiivisia koteja, jotka ovat kiinnostuneita esimerkiksi näyttelyistä, mejästä, nose workista, maastojuoksusta, tokosta tai agilitysta. Kaikista tärkeintä kuitenkin on, että tarjoat pennulle rakastavan kodin ja aseman perheenjäsenenä 🙂 Pennunostajiltamme edellytämme sitoutumista pennun sosiaalistamiseen ja kouluttamiseen, eli ahkeraa työskentelyä ensimmäiset 1-2 vuotta. Odotamme myös kaikkien kasvattiemme osallistuvan virallisiin terveystutkimuksiin (lonkat, kyynärät, olkapäät, selkä) sekä mahdollisuuksien mukaan luonnekuvaukseen tai -testiin (MH/LTE).
